BARANOVIN POJAT
Ylikonstaapeli
Tauno Kähtävä valmistautuu siirtämään puhelut pääpoliisiasemalle. Sen jälkeen
koittaisi työpäivän paras hetki. Puhelin ei soisi, eikä ketään olisi pyrkimässä
ovesta sisään. Virka-aika päättyisi ja olisi aikaa järjestellä lomakkeita,
kastella kukat ja pelata yksi erä pasianssia. Paperilomakkeilla ei tosin ole
ollut mitään käyttöä moneen vuoteen, kaikki on tietokoneella. Kähtävä odottaa
sitä päivää, kun järjestelmä kaatuu ja häneltä tullaan hattu kourassa pyytämään
lomakkeita, joita ei ole missään muualla.
Pakkanen
kurittaa isänmaata jo viidettä päivää. Lovetun piirin päivystyshuoneen ikkuna
falskaa ja kuurareuna nousee koko ajan korkeammalle. Ikkunan välissä asuva
hämähäkki pakenee sitä kahdeksalla jalalla ylöspäin. Siiman tekoon sillä ei enää
ole energiaa. Kyllä käy hämppiä sääliksi.
Tlikonstaapeli
on antanut harjoittelija lähteä kotiinsa. Tyttö oli pitkästynyt kun Lovetussa
ei tapahtunut mitään, vaikka ylikonstaapeli vakuutti poliisin onnistuneen
silloin, kun ei tule hälytyksiä. Harjoittelija arveli sen johtuvan pakkasesta.
Kähtävä arveli harjoittelijan vielä oppivan, milloin on syytä ottaa pinnat
kotiin.
Ajatuksen
katkaisee ryskytys sivupoliisiaseman etuovelta. Kähtävä ei ole vielä
sammuttanut sinistä poliisivaloa. Sen hän tekisi vasta ulos mennessään, kytkin
oli pääoven tuulikaapissa pylvään takana piilossa.
Kaksi miestä
huitoo oven takana eloisasti. Kähtävä arvioi vanhana painijana selviävänsä
heistä, mikäli joutuisi tappeluun ja avaa oven. Poliisikyltti heittää arktista
valoaan ja joko siitä tai kylmyydestä johtuen miesten kasvot ovat aivan
siniset. He näyttävät aivan Baranovin pojalta, jonka Rokka otti kiinni
Tuntemattomassa ja sai 14 päivän loman. Kähtävä ei ajattele kuntsaria, vaan nykäisee
miehet tuulikaappiin mutisten jotain lämmön karkaamisesta.
Aulassa
miehet posmottavat tuntematonta kieltä ja lukevat paperista jotain, jonka
Kähtävä arvelee tarkoittavan turpaan vetämistä ja on heittämässä miehet ulos
selvittelemään riitojaan.
Mutta
paperissa lukeekin ”turvapaikka” ja se muuttaa protokollan. Jos joku pyytää
turvapaikkaa, pyyntö on kyselemättä otettava heti vastaan. Turvapaikka-asiat
käsitellään pääpoliisiasemalla, mutta ei näitä lähdettäisi sinne yötä vasten
kyöräämään. Poliisiautoa tuskin saisi käyntiin, kun mittari näyttää – 30 C.
Miehet
näyttävät hyväkuntoiselta, mutta mistä sen tietää, millaisia sotatraumoja
heillä on. Sairaita ihmisiä ei voi panna putkaan, eikä asemalla ole
vartijoitakaan. Kähtävä päättää viedä miehet kotiinsa ja käy hakemassa putkan hätävarasta yhden
pipon ja pannumyssyn ja käskee miesten panna ne päähänsä. Hän sammuttaa
poliisikyltin ja ohjaa miehet peräänsä hanhenmarssia kolmen kilometrin päähän
kotiinsa Lovetunlammen rantaan.
Kotipihaan
saavuttuaan Kähtävä komentaa ”stoi” ja miehet ovat törmätä hänen selkäänsä. Hän
avaa oven ja osoittaa sitä miehille: ”var så gut” ja ”welcome”.
Miehet, jotka
kertovat olevansa Hassan al Halil ja Ibn Bibn Boulahna näyttävät näkäisiltä. Ilmenee,
että Hassan osaa vähän englantia. Isäntä osaa sitä ihan vähän. Kähtävä laittaa
heille pakuriteetä, voileipää ja päälle gouter -makkaraa. Hyvin uppoaa, vaikka
makkarassa taitaa olla sian lihaa, mutta ei tehdä siitä isompaa numeroa
ajattelee hyväsydäminen ylikonstaapeli.
Savusaunaa ei
ehdi oikeaoppisesti lämmittää saati sitten hakata avantoa lammen rantaan, mutta
onneksi tuli aikanaan laitettua sähkövastukset kivien väliin. Puolen tunnin
päästä mennään ”saunaan”, jonka miehet hyvin ymmärtävät. Saunan eteisessä on helvetin kylmää. Kähtävä
riisuttaa miehet ilkosilleen. Molemmat yrittävät jättää kalsarit jalkaan, mutta
Suomessa saunotaan alasti, eivätkä miehet uskalla vastustella, kun isäntä
huitoo kuivalla vihdalla näitä riisumaan housut.
Ei tämä
savulöylyistä käy, mutta vanha noki sentään tuoksuu. Pitkän matkan jälkeen
puhdistautuminen on paikallaan. Vihdalla Kähtävä pehmittää baranovien nahat.
Selät pestään ja tehdään sinunkaupat.
Saunan
jälkeen kohtelias isäntä laittaa miehille vielä tunnettua sinistä makkaraa. Nämä
ovat jo tointuneet alkuhämmästyksestä siinä määrin, että hiukan englantia
osaava Hassan tiedustelee, ettei kai siinä vain ole sianlihaa. Tauno sanoo,
ettei sen enempää kuin Lovetun teurastamon poistoilmassa ja se tuntuu miehiä
tyydyttävän.
Petit Tauno
tekee olohuoneen lattialle ja nopeasti alkaakin kuulua kuorsaus, kuin kamelin
rykiminen, kun erämaan hiekka poistuu kurkusta.
Kun Tauno
aamulla kömpii tukka pystyssä olohuoneeseen ovat Hassan ja Ibn takamus pystyssä
Mekasta poispäin.
Poliisiasemalla
Kähtävä sanoo harjoittelijalle
maailmanpoliittisen tilanteen koskettaneen Lovetun piiriä, kun miehet lastataan
maijan takapenkille ja otetaan suunta kohti pääpoliisiasemaa.